Keittiö on toimelias paikka, siellä on aika töihin.
Minä luon piirakan, paprikoita ja keskusvahvataidon.
Tuo on jo nähty! Tee jotain uutta. Täytekakku?
Uunissa on tuli, se liikkuu hiljaa ja me liikumme sen luokes, sillä kellos soi.
"Sovi tänne et sä laisinkaan, takaisin toimistoon sä mee!"
Kiireellinen viesti, meitä tarvitaan!
Eihän sellaista tapahdu? Ei niin, anteeksi.
Voimaa ei tarvitse käyttä, tärkeintä on mulle ruoka. Siksihän täällä ollaan. Ja hyvää onkin. Sitä kaipaan, kun saan matkan vihdoin päätökseen. Yksi mamma on kotona odottamass ruoan kanssa, mutta se on eri asia. Vuoksi neidon-
teen mä täällä oon. Se pitää hereillä. Niin kuin joka aamu mä nousen ylös, kirjakauppaan.
"Ja tuossa kulkee taas se outo tyttö!" he sanovat.
Joskus täältä kauas pois, sillä työ ei ole huvia.
Kiitoksia!
Ken meille selvittäisi sen, miksi täällä edes oollaan, kas näin! Kiitos, taas.
Hän ei kerro, mutta minä tiedän. Takaa kasvojen löydän aivot. Isä opetti sen, tai veljet.. joku.
Tiedän!
Ei tarvite kertoa. Kun näin vertaiseni, tunnistin hänet kyllä. Sellaista väittely on. Hän on niin porsas!
Kaikki tämä yhdestä päivästä. Leipä ja helppo matka.
En päässyt niin helpolla.
Pula on vain jos jää kiinni. Pula aika on aina.
Askeleen edellä, niin toimittaja toimii.
Minä en ole toimittaja. Esitän vain.
Jäin kiinni.
Pula.
Pakoon!
"Ei hätiköidä", mutta olin jo matkalla.
Miekka kivestä, sen taakse on hyvä piiloutua.
Vastakarvaan voi myös piiloutua, puhallus ja se on siinä.
Oon kuullu kaikenlaista. Aina se ei ole totta, mutta uskon kattia kuitenkin.
Toimittaja tahtoo olla jokainen. Jotkut huijaavat, keinuvat aalloilla.
Changhai! Sinne matkustetaan, jaloilla, kahdella jalalla koreasti pannen!
Puhalla, käskee poliisi, jos ei matkusta jalan.
Huh, läheltä nuolaisi.
Kiitokset, yhä uudestaan ja uudestaan.
Jo on pakko minun mennä!
